sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Rasismi.

Aloitan blogin kirjoittamisen rasismista, rasisteista, ulkomaalaisista ja kaikesta aiheeseen liittyen.

Pitkien keskusteluiden ja mietinnän tulokset ovat, että jokainen meistä on rasisti. Rasistihan voi olla iän, sukupuolen, maan, uskonnon ja kaiken muun kautta. Juttelin tässä taannoin erään islaminuskoisen neidin kanssa. Kyseisen neidin perhe muutti suomeen ihan "huvin vuoksi". Kyseinen neiti on asunut suomessa omien sanojensa mukaan 15 vuotta. Toisaalta kyseisen neidin suomenkieli on huonoa ja ymmärrys vielä huonompaa, myös valehtelu kuuluu hänen perusluonteeseensa.
Ensimmäisen kuukauden jälkeen, kun olin kyseisene neitiin tutustunut alkoi hän haukkua suomea, suomen sairaaloita, suomen kouluja, suomalaista ruokaa ja aivan kaikkea suomessa. Henkilö haukkui vähintään joka toista ihmistä rasistiksi tai huoraksi, ja vähintään jokatoinen (eli melkein kaikki miehet) jumaloivat maata hänen jalkojensa alla, hänen omien sanojensa mukaan. Ystävääni hän haukkui rasistiksi kun ystäväni sattui kysymään jonkun kysymyksen jonka vastaus nyt vain sattui olemaan aivan selvä (eli mikään maailman älykkäin henkilö tuo ystäväni). Eli me suomalaiset olemme rasisteja jos kysymme tyhmiä kysymyksiä ja me suomalaiset olemme "vitun juntteja vittu kaikki vittu ja saatana vittu rasisti huorii vittu kaikki" kun rakastamme maatamme, kieltämme ja perinteitämme? Ihanaa kielenkäyttöä, eikö? On se hienoa kun ihmiset haukkuvat elimiään, todella kaunista kuunneltavaa,

Itse olen rasisti, minä voin sen myöntää, miksen voisi? onhan suomi "vapaamaa" ja suomessa on "sananvapaus". Olen yrittänyt keskustella vanhempieni kanssa rasismista ja kaikesta aiheeseen liittyen, vanhempani vastaavat "eihän ulkomaalaisista, jotka eivät tee mitään, kukaan tykkää mutta sille vain ei voi mitään". Isoisäni vastasi minulle "isäni oli sotimassa ja minkä vuoksi? että kaikki ulkomaalaiset pääsevät suomeen rötöstelemään, raiskaamaan ja varastelemaan kunnon kansalaisia" Isoisäni on ihana, hän sanoo mitä ajattelee, hän on siis yli 70 vuotias.

Ehkä nuoret hyväksyvät ulkomaalaiset helpommin kuin vanhemmat sukupolvet, kyllähän minunkin vanhempani hyväksyvät eurooppalaiset jotka tulevat suomeen tekemään töitä. Mutta kauanko kukaan enää heitä katselee? Itselläni on syytä olla rasisti. Olen joutunut käymään paljon läpi viimeisen kymmenen vuoden aikana, nykyään pystyn puhumaan asioista psykiatri käyntieni johdosta. Minut on raiskattu, se tapahtui keskellä päivää, päälläni farkut ja paita ja takki (ainoastaan kaulani näkyi), olin kävelemässä ja kuuntelin musiikkia en kiinnittänyt uomiota mihinkään enkä kehenkään. Suljen ajatuksenne siitä mahdollisuudesta että olin itse aiheuttanut tapahtuman. Nuorempi tuttavani liikkuu ulkomaalaisten poikien seurassa, ulkomaalaiset ovat n. 17-22 vuotiaita, tuttavani täytti tänä vuonna 13 vuotta. Kerran tuttavani kertoi mitä nuo pojat ovat pakottaneet tämän tekemään sen jälkeen kun juottivat tuttavani humalaan. Ystäväni hakattiin sairaala kuntoon muutama vuosi takaperin. Ystäväni käveli yksin kadulla kun n. kymmenen arabi miestä hyökkäsivät tämän päälle ja alkoivat potkia ja lyödä tätä. Tuttaviltani on monet kerrat kadonnut lompakko, kännykkä ja paljon muita tavaroita sen jälkeen kun ovat jutelleet ulkomaalaisten kanssa.

Natsit, rasistit ja skinit. Heh. Natsit, hmm.. ovat toisaalta herrasmiehiä, kohteliaita ja turvallista seuraa suomalaiselle vaaleahiuksiselle ja sinisilmäiselle muutenkin vaalealle naiselle. Ulkomaalaiset haukkuvat kovapäisiä suomalaisia ja poliiseja natseiksi tietämättä mitä natsi oikeasti edes tarkoittaa. Kerran eräs natsihenkinen mies tullut kehumaan kauniiksi arjalaiseksi, hah, en ole arjalainen, olen sata prosenttinen suomalainen pakana. Natsithan olivat uskovaisia jotka vihasivat juutalaisia? Miksi? ovathan juutalaisetkin jumalan kansaa ja uskovat jumalaan?
Ihmetykseni siis kuuluu, miksi he vihaavat jumalaan uskovia kun tarjolla oli myös muslimit? mielestäni naurettava ryhmä, mutta kuri heillä on paljon tiukempi kuin armeijassa.
Rasistit ovat monipuolisempia, rasisti ei kerro ikää, sukupuolta, uskontoa, väriä eikä maata. Voit hyvin olla iranista tullut islamilainen nainen ja silti voit olla rasisti, kaiken lisäksi voit vihata ihan ketä vaan ihan minkä takia vaan.
Sitten päästään skineihin, ulkonäön vuoksi yleensä rakastun heihin, kokoa ja asennetta löytyy, kaikki tuntemani ovat täydellisiä herrasmiehiä ja ehkä hellimpiä ja parhaimpia sängyssä. Toisaalta skinien jutut ja mielipiteet eivät ole maailman fiksuimpia mutta hei, kaiken saa anteeksi jos pystyy vähintään väkivallalla puolustamaan mielipidettään. Onneksi naisena minun ei tarvitse perustella kenellekkään mitään väkivallalla kun ympärilläni pyörii aina muutama isokokoinen skini, rasisti tai natsi.

Vielä eivät kaikki huomaa muttasuomesta on pian tulossa ruotsin kaltainen monikulttuuri maa, jossa ei saa kulkea suomenlippu näkyvillä ilman että sinut hakataan, et saa sanoa omia mielipiteitäsi ulkomaalaisista ja kuka nyt haluaa joulujuhlan jäävän pois? Vaikken ole uskonnollinen, mutta kyllä joulu kuuluu suomeen, ennenhän se oli pakana juhla jota juhlittiin kun päivät alkoivat taas pidetä. Miksi siis suomen pitäisi luopua suvivirrestä ja joulusta ja muusta jeesustelusta ainoastaan sen takia kun islamilaiset eivät tästä tykkää?

Jälleen kerran, jos ei sisällöstä pidä, niin ei tarvitse lukea.

Ei kommentteja: